60-luvulla oli ajauduttu tilanteeseen missä kuntarakenne ei enää ollut järkevä. Pienet kunnat eivät enää suoriutuneet esimerkiksi kasvavista terveydenhuollon investoinneista.

Asetettiin Pienkuntakomitea tekemään esitystä rationaalisemmasta rakenteesta. Se tekin esityksen, jossa pyrittiin noin 8000 asukkaan kuntiin. Se synnytti kovaa vastustusta kriisikokouksineen, eikä asetettuihin tavoitteisiin päästy.

Kun asiaa ei pystytty ratkaisemaan rakennetta muuttamalla, se toteutettiin muuten.

70-luvun alussa synnytettiin kansanterveystyön kuntainliitot integroimalla terveydenhuolto kuntia suurempiin yksiköihin. Vuoden 1993 alusta ne muuttuivat lakimuutoksella kuntayhtymiksi.

Ne mahdollistivat rakentamisen sekä modernit laitehankinnat. Niiden ongelma on puutteellinen omistajaohjaus. Monta kuntaa on joutunut siksi talousahdinkoon.

Kuntatalous alkoi kriisiytyä huonon rakenteensa, puutteellisten ohjausmekanismien ja runsaiden uusien osin turhien tehtävien takia. Siksi Vanhasen ensimmäinen hallitus käynnisti Hannes Mannisen johdolla Paras-hankkeen.

Siinä pyrittiin kuntarakenteen muuttamiseen vapaaehtoista tietä. Hankkeen alussa liitoksia tapahtuikin kymmeniä, mutta asetetut tavoitteet jäivät kauaksi.

Kataisen hallitus ilmoitti hallitusohjelmassaan tekevänsä suuren kuntauudistuksen. Sen tavoitteena oli vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Vahva peruskunta muodostuisi luonnollisesta työssäkäyntialueesta ja olisi riittävän suuri pystyäkseen itse vastaamaan peruspalveluista, pois lukien vaativa erikoissairaanhoito ja vaativat sosiaalihuollon palvelut.

Pyrkimys on kannatettava. Hallitusohjelmassa ei otettu kantaa aluetason asioihin, vaikka juuri sieltä tulevat sairaanhoitopiirien laskut ovat rasittaneet pienten kuntien taloutta.  Tätä ongelmaa on pyritty ratkaisemaan sote-uudistuksella.

Onnistunut kuntauudistus olisi edellyttänyt seuraavalta hallitukselta aluehallinnon uudistusta.

Vahvojen peruskuntien Suomessa ei olisi enää ollut järkevää pitää yllä nykyisen kaltaista maakuntahallintoa eikä valtion aluehallintoa. Myös kuntauudistuksen myötä syntyneet sote-himmelit olisi pitänyt integroida muodostettavaan aluehallintoon.

Nyt näyttää, että vahvojen peruskuntien idea on vesittymässä ja sitä pyritään paikkaamaan sote-alueilla.

Sote-uudistus on suunniteltu tehtävän vastuukuntamallilla. Kukaan ei ole osannut kertoa miten vastuukuntamallissa ohjaus tapahtuisi oikein ja demokraattisesti. Siksi on vaadittu kuntayhtymämallia. Edellä jo totesin sen kelvottomaksi.

Nyt on käymässä samoin kuin 60-luvulla.  Yritetään muuttaa rakennetta, mutta poliittisista syistä se ei onnistu ja siksi synnytetään himmeleitä.

Olisi viisasta puhaltaa peli poikki ja ryhtyä laajempaan hallinnon uudistukseen. Pyrkiä rakentamaan laajassa poliittisessa valmistelussa eurooppalaisen mallin mukainen kolmiportainen hallintomalli, missä jokainen taso saa mandaattinsa suoraan kansalta. Se on ainoa malli missä poliittinen ohjaus toimii oikealla tavalla.

Kolmiportaisessa mallissa on tärkeää asettaa tehtävät oikeille tasoille. Kuntien hoidettavaksi sopivat perusopetus ja alemman tason sote-palvelut.

Maakuntien tehtäväksi soveltuvat vaativammat sote-palvelut, toisen asteen koulutus, pelastuslaitos ja aluekehitys.

Valtion rooli säilyisi lähes ennallaan pois lukien ELY-virastojen toiminta, joka olisi viisasta integroida syntyvään demokraattiseen aluehallintoon.

Siirryttäessä kolmiportaiseen hallintomalliin myös yksiköiden määrän tulee vähetä merkittävästi. Tarvitsemme 6-9 maakuntaa, joilla on edellä kuvatun kaltainen selkeä tehtäväkenttä.

Nyt aluehallinnossa toimivat rinnakkain toiselta tasolta saadun ohjauksen mukaan maakunnat, ELY-virastot, sairaanhoitopiirit ja erilaiset koulutuskuntayhtymät.

Kuntien määrää on vaikeampi arvioida, mutta joku 150 - 200 voisi olla realistista.

Ensimmäiseksi kannattaisi sopia kaikkien merkittävien puolueiden kesken, että pystyvät sitoutumaan edellä mainittuihin perusperiaatteisiin. Sillä taattaisiin, että uudistus jatkuu samoilla nuoteilla vaalikausien yli.

                                                                                       Pauli Talvitie

Hallitus ja oppositio järjestivät yhdessä miellyttävän sunnuntaiyllätyksen tiedottamalla, että sosiaali- ja terveydenhuollon tulevasta järjestämislaista on syntynyt sopu. Syntynyt sopu pohjaa viiteen erityisvastuualueeseen, jotka vastaavat tulevaisuudessa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä. Nyt saavutettu ratkaisu on kenties merkittävin poliittisessa lähihistoriassamme, ja sen vaikutukset ulottuvat kauas tulevaisuuteen.

Ratkaisu tarkoittaa, että perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito sekä sosiaalihuollon palvelut integroidaan yhteen. Järjestämisvastuu on erityisvastuualueilla, mutta kunnat toimivat tulevaisuudessakin palveluiden tuottajina. Kustannukset jaetaan kapitaatioperusteisesti, eli kunnat maksavat palveluista suhteessa asukaslukuihinsa. Tämä helpottaa erityisesti väkimäärältään vähäisten ja harvaan asuttujen kuntien taloudellista tuskaa. Malli mahdollistaa myös yksikanavaisen rahoitusjärjestelmän, jonka käyttöönotolla tullaan säästämään merkittävä määrä veroeuroja.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen ehti jo todeta, että nyt esitetty malli on keskustan esittelemän kotikunta-maakuntamallin mukainen. Näin se pitkälti onkin, mutta palveluiden järjestämisestä eivät nyt vastaa maakunnat, vaan viiden yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueet. Tässä lieneekin nyt saavutetun kompromissin ydin, sillä ratkaisulla luotiin merkittävät valtakeskittymät Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle, Kuopioon ja Ouluun. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole selvää, millä tavalla poliittinen päätöksenteko uudessa järjestelmässä toteutetaan.

Lapin kannalta tilanne on ongelmallinen, koska näyttää siltä, että sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluistamme tullaan tulevaisuudessa päättämään Oulussa. Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualue on maantieteellisesti laajin. Se kattaa 51,1 % Suomen pinta-alasta. Nyt esitetty malli ei mielestäni Lapin näkökulmasta vastaa EU:n subsidiariteettiperiaatteeseen, jonka mukaisesti ihmisiä koskettavat päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä heidän elinpiiriään.

Uudistuksen jatkovalmistelussa tarvitaankin vahvaa lappilaista edunvalvontaa ja järjestämislaissa on selkeästi määriteltävä, mitkä ovat sellaisia lähipalveluita, jotka on tuotettava lähellä kansalaisia. Mielestäni laissa tulee asettaa selkeät kilometrirajat sille, kuinka kaukana vaikkapa lääkärin vastaanotto voi asiakkaasta sijaita. Samoin on huomioitava, että myös syrjäseutujen ääni on saatava kuulumaan päätöksenteossa. Erityisvastuualueen päättävissä elimissä tulisikin näkemykseni mukaan olla edustus kaikista erityisvastuualueen kunnista, ja tämä tarkoittaa väistämättä valtavankokoista päätöksentekoelintä.

Kysymysmerkeistä huolimatta nyt on sote- ja mitalikahvien paikka. Hallituksen ja opposition lisäksi on paikallaan onnitella Kaisa Mäkäräistä ampumahiihdon maailmancupin voitosta!

Kolmen vuoden vääntämisen jälkeen hallitus heitti pyyhkeen kehään ja pyysi opposition mukaan sote-ratkaisun tekemiseen. Se oli samalla hallituspuolueille oiva takaportti luopua omista tavoitteista, jotka eivät olleet toteuttamiskelpoisia.

Yhteisen näkemyksen pohjana on sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdistäminen. Se on aivan järkevä ja kannatettava lähtökohta, koska sosiaali- ja terveyspalvelut liittyvät usein niin kiinteästi yhteen. Kitkaton yhteispeli säästää sekä henkilöresursseja että rahaa. Ja mikä on myös tärkeää: asiakkaat säästyvät turhalta pompottelulta, he saavat parasta mahdollista palvelua mitä yhteiskunta pystyy tarjoamaan.

Maamme halutaan nyt jakaa viiteen isoon sote-alueeseen, jotka olisivat samat kuin yliopistollisten sairaaloiden ympärille rakentuvat ns. Erva- eli erityisvastuualueet.

Palvelujen toimivuuden kannalta isot sote-alueet ovat kuitenkin liian isoja. Esimerkiksi eteläinen sote-alue ulottuisi Hangosta Parikkalaan, eli kulmasta kulmaan olisi noin 450 kilometriä. Toisaalta paikkakuntien kokoerot ovat liian suuret. Helsingissä on 600.000 asukasta ja kotikunnassani Savitaipaleella 3700 asukasta.

On selvää, että kokonsa puolesta helsinkiläiset/pääkaupunkiseutu käytännössä sanelisi sote-alueen asiat. Helsinkiläinen päättäjä ei usein edes tiedä, missä päin Suomea Savitaipale niminen paikkakunta on. Ja juuri tässä on ongelman ydin: kuinka helsinkiläinen päättäjä osaa päättää savitaipalelaisten tarvitsemista palveluista tai kiinnostaako häntä ylipäätään savitaipalelaisten asiat?

Tämä ongelma on mahdollista ratkaista järkevällä tavalla: Erva-alueen laajuiset sote-alueet jäisivät kuten puolueiden kesken on sovittu. Toiminta kuitenkin järjestettäisiin niin, että käytännössä palvelujen järjestämisestä vastaisivat nykyiset keskussairaalan ympärille muodostetut maakunnalliset sairaanhoitopiirit. Siellä tunnetaan paikalliset olot riittävän hyvin ja pystytään tekemään asiakkaat parhaiten huomioon ottavat ja taloudellisesti järkevät ratkaisut. Siis esimerkiksi Etelä-Karjalassa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri.

Isot sote-alueet vastaisivat yliopistollisiin sairaaloihin keskitettävistä hoidoista ja ylipäätään maakuntaa laajemman väestöpohjan vaativista palveluista sekä ison sote-alueen toiminnallisista suuntaviivoista. Isot sote-alueet olisivat eräänlaisia sairaanhoitopiirien  "konsernihallintoja".

Hallitus- ja oppositiopuolueiden yhteinen periaatelinjaus loi vain raamit. Suurin urakka eli käytännön ratkaisujen teko on vielä edessä. Se on niin monimutkainen ja paljon selvitystyötä vaativa urakka, että arvelen lopullisten ratkaisujen teon siirtyvän tulevalle hallitukselle.

Jos haluat, että muutkin lukevat blogin, niin paina allaolevia Facebookin ja Twitterin painikkeita.

www.reijotossavainen.net

Olimpa tässä päivemmällä kaverin kanssa puhelimessa ja hän sitten heitti että kun tuolla Kuopiossa on jo Jätekukko niin eikös tästä sotesta voitas tehdä sotekukko.
No siitähän tämä idea sitten lähti 

” Lentävä Sotekukko ”

Ambulanssin pilli ilimoo jo viilsi, ilimoo jo viilsi.

punavalovilikku mehtää jo kiilsi, Lentävä Sotekukko!

Kaekki sinne juoksi, kuin ensihättään, kuin ensihättään.
Eipähän se toki jättännä kettään, Lentävä Sotekukko!

Pyörät ne lauloivat: ”Kuopijoon käy tie!”
Jousettii kirskuivat: ”huonokuntoinen on tie!”

Tunnelma olj siellä lupsakka heti, lupsakka heti!
Savonmuahan saeraat immeiset veti Lentävä sotekukko!

Juttu siinä luisti, rytmikin eli – rytmikin eli.
kuutostiellä lenti siivetön peli, Lentävä sotekukko!

Evväitäkkii syötii, elvytteekkin piti – elvytteekkin piti.
Murheet sekä ilot matkassa piti, Lentävä sotekukko!

Pyörät ne laaloivat: ”Kuopijoon käy tie!”
Jousettii kirskuivat: ”huonokuntoinen on tie!”

Unjkin siinä pijan kuorsaasta punnoo – kuorsaasta punnoo,
Kiekuven kun ajjoo pimmeettä mehtöö Lentävä sotekukko!

Piikkiäkkiin lyötii, hoastettiin jutut – hoastettiin jutut.
Se on paekka, miss’ on vieraat ja tutut, Lentävä Sotekukko!

Tippaletku siinnäe vaehto jo kättä – vaehto jo kättä.
Matkoo pitki paenu voan väsymättä Lentävä Sotekukko!

Pyörät ne laaloivat: ”Kuopijoon käy tie!”
Jousettii kirskuivat: ”huonokuntoinen on tie!”

Immeisten kun moahan immeiset tuopi – immeiset tuopi,
Uamusella vettä tipasta juopi Lentävä Sotekukko!

Hyrynsalmi, Lieksa, Kittee, Mikkelj – Kittee, Mikkelj.
Akkunoista loestaa kiire ja hoppu, Lentävä Sotekukko!

Kuopijossa ollaan, purkavus alkaa – purkavus alkaa.
Päevystykses oekoo väsynyttä jalkaa Lentävä sotekukko!

Pyörät ne laaloivat: ”Kuopijoon käy tie!”
Jousettii kirskuivat: ”huonokuntoinen on tie!”

Mittee mahtu reissuun, vaikee on vannoo – vaikee on vannoo.
Yks vaen tietäsj, mutta kehtoo ei sannoo, Lentävä Sotekukko!

 

No parissa kohdassa ols voinut vähän sujuvamminkin sanat asettaa, mutta lainaan tätä meidän menneen vuotista kuntajakoselvittäjä Ossi Repoa "eihän tässä ajassa priimaa saada, mutta jotain kuitenkin."

Valtuusto istui hieman eri järjestyksessä ja tyrmäsi suorat vaalit sote-alueilta.

Kokouksen aluksi TE-toimiston asiantuntija (demarivaltuutettu) esitteli Raahen työttömyystilannetta. Katsausta muistaakseni toivottiin edellisessä kokouksessa. Erityisesti huomio kiinnittyi nuorisotyöttömyyteen, joka ei ole omiaan pitämään nuorisoa Raahessa. Sen rinnalla vaikuttaa myös koulutuspaikkojen väheneminen ammattikorkeakoulun lähdettyä kaupungista.

Päätösasioita oli muutama ja niistä eniten kiinnostivat huvilapalstojen vuokrausperiaatteet sekä kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta.

Huvilapalsta-asia saatiin viimein päätettyä ja ilmeisesti mökkiläisiä tyydyttävällä tavalla. Esitimme päätökseen vielä pontta, joka olisi velvoittanut kaupungin hoitamaan yhden merkittävän kaavoitusasian; tonteilla on nimittäin sama vuokra riippumatta siitä, kuinka paljon niillä on rakennusoikeutta. Oikeus saattaa vaihdella kymmenistä satoihin neliöihin. Vedimme ponnen pois, kun yksimielisyyttä ei ryhmyreiden neuvottelussa syntynyt emmekä halunneet horjuttaa varsinaisen päätöksen yksituumaisuutta.

Sote-lausuntoon saimme vasemmistoryhmälle tärkeitä kantoja jo kaupunginhallituksen käsittelyssä, mutta äänestytimme yhden asian vielä valtuustossa. Olisimme nimittäin halunneet kaupungin lausuvan suorien vaalien puolesta sote-alueiden päättäjien valitsemiseksi. Asiasta lisää valtuustoryhmän tiedotteessa.

Jossain vaiheessa kokousta eräs Keskustan valtuutettu alkoi kiertää salia ja kerätä allekirjoituksia johonkin paperiin. Pikkuhiljaa tihkui tietoa paperin sisällöstä. Se oli aloite keväällä aloitettujen valtuuston kokousten suorien nettilähetysten lakkauttamiseksi eduskuntavaaleihin saakka, ettei lähetys innostaisi valtuuston kansanedustajaehdokkaita vaalipuheisiin. Allekirjoittajina oli reilusti yli puolet valtuutetuista, ilmeisesti kaikista ryhmistä.

Aloitteen pontimena lienee yksi kokouksen keskustelu, jossa puheenjohtaja ei saanut asian vierestä (valtakunnan politiikasta) puhumista loppumaan ennen kuin kansanedustajaehdokas ehti osallistua siihen. Saattoi siinä olla Keskustan ryhmän sisäisiäkin jännitteitä. Joka tapauksessa pieneen ongelmaan puututaan aika järein asein, ja uskonkin, että moni allekirjoittaja ei todellisuudessa halua sulkea kameroita. Niiden edut ovat kuitenkin haittoja suuremmat. Eikä kamerattomuus ole estänyt valtuutettuja jaarittelemasta ja politikoimasta ennenkään.

Ehdin jo itse lähteä ruokakauppaan, kun Perussuomalaisten valtuutettu ilmoitti kokouksen lopuksi eronneensa valtuustoryhmästä ja puolueesta. Istumapaikkoja oli vaihdeltu jo ennen kokousta. Nyt hän kuuluu Keskustan ryhmästä eronneen valtuutetun perustamaan Tasa-arvo-ryhmään. Persuryhmän hajoaminen on ollut odotettavissa.

Kokouksen Facebook-raportoinnista voi lukea jotain lisää vaikka se hieman onkin vähentynyt nettilähetyksen myötä.

Sote-järjestämislain tullessa lausunnolle viime elokuussa suuri osa Lapin kunnista korosti, että lainsäätäjän on määriteltävä laissa selkeästi sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen perusteet. Ensimmäinen lakiesitys jätti järjestämisvastuussa olevalle sote-alueelle runsaasti liikkumavaraa sen suhteen, miten maksuosuudet kuntien kesken määrättäisiin. Pelkona oli, että esimerkiksi pohjoisimmalla sote-alueella kustannukset olisivat nousseet erityisesti syrjäisissä ja harvaan asutuissa sekä saamelaisalueen kunnissa.

Kuntien tekemä edunvalvontatyö näyttää nyt tuottaneen tulosta. Kemiä, Rovaniemeä, Tervolaa ja Torniota lukuun ottamatta kaikkien Lapin kuntien maksuosuudet ovat laskemassa, osalla varsin reippaasti. Esimerkiksi Enontekiö voittaisi uuden esityksen mukaisessa muutoksessa 1005 euroa asukasta kohden, mikä tarkoittaisi yhteensä 1,9 miljoonan euron kevennystä kunnan talouteen. Muutos tullaan kuitenkin porrastamaan ja rajaamaan maksimissaan 400 euroon per asukas, joka on sekin huikea kevennys monen kunnan talouteen.

Kuntaliitto otti hallituksen esityksen tultua julkisuuteen välittömästi kantaa asiaan ja vaati lakia korjattavaksi erityisesti maksuosuuksien osalta. Kuntaliiton mukaan useat kunnat ajautuvat lain myötä vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin ja kriisikuntien määrä lisääntyy. Menojen muutos tulisikin Kuntaliiton mukaan säätää mahdollisimman lähelle nollaa euroa asukasta kohden.

Kuntalaisten näkökulmasta tärkeintä on, että sosiaali- ja terveyspalvelut turvataan lähellä käyttäjiä myös tulevaisuudessa. Vaikka sote-alueen on määriteltävä järjestämispäätöksessään, miten lähipalvelut turvataan kaikille asukkaille yhdenvertaisesti ja mahdollisimman esteettömästi, tullaan tämän lakiesityksen myötä jossain vaiheessa väistämättä tilanteeseen, jossa pohjoisimmalla sote-alueella mietitään, pitääkö syrjäseutujen palveluita karsia niiden tullessa kalliiksi keskuskaupunkien veronmaksajille? Ja karsiminenhan on sitten helppoa, koska päätösvalta on lakiesityksen mukaan siellä, missä ihmisiä on eniten.

Mielestäni maksuosuuksien kierrättäminen kuntien kautta on ylipäätään ongelmallista. Sote-rahoituksen tulisi olla yksikanavaista ja asia olisi voitu ratkaista erillisellä rahoituslailla, jonka vaikutukset olisi huomioitu uudessa valtionosuusjärjestelmässä. Näenkin, että nykytilanne on pelkkä väliaihe, mutta äärimmäisen ikävä ja epävarmuutta luova. Nyt osa kunnista joutuu pelkäämään rahojensa ja osa taas palveluidensa puolesta. Edessä on vielä kovasti työtä, jotta löydetään ratkaisu, johon kaikki ovat mahdollisimman vähän tyytymättömiä.

Valinnanvapauden illuusio ja kaikkein huonoin sotevaihtoehto

Tänä aamuna on paljon kirjoitettu valinnanvapaudesta. On jätetty kokonaan unohduksiin vielä kaksi päivää sitten vaaditut asiantuntijalausunnot. On unohdettu laatu ja säästöt ja siirrytty suoraan perinteiseen valtapolitiikkaan.

Parhaiten tätä ehkä kuvaa edustaja Mikko Kärnän tiedote, jossa hän juhlisti Keskustan viimein saavuttaneen satavuotisen tavoitteensa. Kyse ei siis ollut toimivista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden toimittamisesta. Kyse oli keskustan aluepolitiikasta. Ihan suoraan sen näin kansanedustaja tuo julki.

Keskustalaisten muidenkin poliitikkojen voitonriemu paljastaa kyseessä  olleen ihan muun kuin byrokratian purun tai normitalkoiden hengessä tehdyn kolmen miljardin säästötoimenpiteen. Tätähän säästöä nämä alueet eivät tule tuomaan.

Sari Sarkomaa, Ben Zyskowicz ja Juhana Vartiainen vaativat kaikki kovaan ääneen asiantuntijoiden kuulemista. Tämä päätös ja uudistus piti kerrankin tehdä faktojen ja tiedon perusteella perinteisten koplausten sijaan. Hups vaan kuinkas kävikään. Nyt pitää hetki hymyillä pakonomaisesti ja samalla taputella omia selkään yksityisten palveluntarjoajien tulevista alueellisista monopoleista. Tehkää ihan rauhassa parlamentaarisen demokratian mahdollistamaa porvarijuhlaanne neljä vuotta. Älkää kuitenkaan enää kehdatko väittää, että pohjaatte päätöksenne muuhun kuin lehmänkauppoihin.

Valinnanvapaus ei nimittäin tarkoita loppukäyttäjän valinnanvapautta. Lakiin ei varmasti tulla kirjaamaan, että sotealueiden on tarjottava kilpailukykyistä julkista palvelua yksityisten rinnalla valinnanvapauden varmistamiseksi tavalliselle kansalaiselle. Ei vaan sinne tullaan kirjaamaan asiakkaan mahdollisuus valintaan. Tässä tapauksessa asiakas on siis se sotealue, ei mummo, lapsiperhe, sinkkumies tai työssäkävijä. Kilpailutuksessa julkinen puoli ei varmasti tule pärjäämään ei varsinkaan kun samaan aikaan tämä hallitus on helpottamassa yksityisen puolen työnantajamaksuja ja velvotteita.

Vaihtoehtoina sotemalliin olivat 5, 12 tai 18. Jostain syystä päädyimme malliin, jossa perustetaan 33 erillistä aluetta. Nämä itsehallintoalueet eivät nimittäin voi olla itsehallintoalueita, joista osa ei vaan tee sotea. Valitettavasti lainsäädäntö ei toimi niin. Toisin sanoen meillä luodaan 15 sotealuetta ja 18 itsehallintoaluetta, joiden toiminnasta ja tehtävistä ei vielä tiedetä yhtään mitään. Luodaan 33 uutta aluetta, joista yli puolelle halutaan valtaa ja verotusoikeutta ilman että meillä on mitään päätöksiä siitä mitä ne tekevät. Siis muuta kuin pönkittävät Keskustan maakuntavaltaa ja mahdollistavat turhien hallinnollisten tasojen ja virkojen luomisen tehostamisen sijaan.

Lisäksi meillä on vielä erva-alueet ja yliopistollisten sairaaloiden vastuu, joita tullaan sitten myymään ja ostamaan erilaisin sopimuksin. Sen sijaan, että olisi tehty toimivat ja rakenteellisesti kestävät sotealueet tulee yliopistosairaaloille nyt sekä yksityiseltä, kolmannelta sektorilta että uusilta sotealueilta sopimuksia, ostovelvotteita ja erilaisia muita rakenteita. Turha keventää, kun voidaan luoda lisää raskasta byrokratiaa.

Kokoomus sai yksityistämisensä ja kilpailutusta seuraavan yksityisen puolen alasajon, joka johtaa meidän pienillä markkinoilla yksityisten toimijoiden alueellisiin monopoleihin. Ei kai kukaan Kokoomuksessakaan oikeasti kuitenkaan ole niin sinisilmäinen, että ajattelee vaikkapa Kajaanin olevan väestöpohjaltaan kohde, johon saataisiin oikeata markkinavetoista kilpailua? Jos uskoo niin se on ehkä sama edustaja, joka vaatii aina asiantuntijapohjaista valmistelua ja faktoihin perustuvaa päätöksentekoa ja normien purkua. Näitähän meillä riitti vielä eiliseen asti.

Keskusta taas sai läpi aluehallintoajatuksensa ja taattua maakuntien kavereille hyvät hallinnolliset pestit pitkälle tulevaisuuteen. Seuraavaksi odotan Keskustan avausta siitä, että voisimme muuttaa nykyiset 12 vaalipiiriä vastaamaan uusia itsehallinnollisia alueita. Viimeistään tässä vaiheessa luulisi Kokoomuksenkin tajuavan mihin kuoppaan se itsensä heitti.

Häviäjiä tässä lehmänkaupassa ei ollut Kokoomus, vaikka kasvonsa menettikin. Ei myöskään Keskusta, jolle Mikko Kärnän sanoin, toteutui satavuotinen tavoite. Ei. Häviäjiä on vain ja ainoastaan tavalliset suomalaiset ihmiset, jotka tarvitsevat sosiaali- ja terveyspalveluita.

Mutta mitäs noista. Politiikkaa kun tehdään niin kansa ja perustuslaki on vain tiellä. Tämä on tämän hallituksen tapa toimia. Jyrätään järki ja faktat, riidellään ja tehdään väsyneenä kaikkein huonoimpia päätöksiä, joita sitten selitellään julkisuuteen kovasti taisteltuina yhteistyön riemuvoittoina.

Uskoni siihen, että kaikki poliitikot haluavat parasta mahdollista Suomelle ja suomalaisille, mutta tekevät sitä vain eri katsantokantojen perusteella, alkaa saada säröjä. Ja niitä säröjä saa aikaan Kokoomus ja Keskusta ei se kolmas "meille kelpaa kaikki" -takiaispuolue. Se on vielä huolestuttavampaa mun mielestä.

klo 12.12 edit: On jotenkin kuvaavaa, että Kokoomuksen sisäministerin erityisavustaja Ville Valkonen hehkuttaa blogitekstissään valinnanvapautta, mutta kommentointi on rajattu niin, että vain kehut pääsevät läpi. Tätä on politiikka.

Tuoreen soteratkaisun seurauksena moni on ollut (aiheellisesti) huolissaan siitä, että veroeuromme siirtyvät veroparatiiseihin, epäterveen terveysbisneksen seurauksena. Meillä on siitä jo nyt riittävästi näyttöä. Kasvoton pörssiyhtiö, joka ei maksa veroja Suomeen, pystyy hyvinkin kauan tarjoamaan superedullisia palveluja (ja kirjaamaan tappioita) jolloin se samalla savustaa mahdolliset kilpailijat lopullisesti pelistä pois. Tällainen raaka pudotuspeli koskee niin julkisia palveluja kun niitä yksityisiä terveyspalvelutarjojia, jotka maksavat veronsa kiltisti Suomeen.

Toivottavaa onkin, että sotealueen hallinto (jolla on oma budjetti ja vastuu siitä) pystyisi ohjaamaan kehitystä niin, etteivät nuo pörssiyhtiöt korjaa koko pottia tai valtaosaa siitä. Tämä tapahtuisi tietysti määräaikaisten työsopimusten avulla, mutta myös siten, että palvelutarjonnan laadusta vaaditaan tietyt asiat. Yksi vaatimus voisi olla, että sotealueella on tarjolla riittävästi kotilääkäreitä (perhelääkäreitä), joilla on oma yksityisyritys ja jotka suostuvat, omissa tiloissa tapahtuvan vastaanoton lisäksi, myös kotikäynteihin. Tämä käytäntö on varsin yleinen Keski-Euroopassa, muttei ollenkaan Suomessa. Suurin osa "yksityislääkäreistämme" on jonkun terveysfirman palkkalistalla. Jostain syystä hyppäys todelliseen yrittäjyyteen puuttuu tyystin. Veronmaksajana toivon, että uusi sotekuvio rohkaisee nimenomaan tähän kehityssuuntaan, etenkin siitä syystä että nuo yksityisyrittäjälääkärit tulisivat maksamaan veronsa kotimaahan, kaikkien muiden pk-yrittäjien tapaan.

Täällä pohjoisessa, jossa on pitkät välimatkat (varsinkin siinä vaihtoehdossa, jossa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan sotealueet joutuisivat yhdistymään) varsin käyttökelpoinen ratkaisu olisi etälääkäri, jolla olisi vastaanotto kylätalolla vaikkapa kerran viikossa ja sairaanhoitajan läsnäollessa. Tekninen valmius ja jopa sovellukset ovat olemassa ja lähes joka kylätalolla on jo riittävän hyvät laajakaistayhteydet. Tällä ratkaisulla säästetään turhat matkakustannukset varsinkin kun tiedetään, että suuri osa potilaskäynneistä ovat niitä rutiinikäyntejä.

(Nämä koti- ja etälääkäripalvelut olisivat yksi osa ja lisäys tulevan sotealueen tarjonnasta, mikäli näin halutaan ja miksei haluttaisi? Tilaaja määrää mitä tilataan...)

Post scriptum: 

Kun valitetaan lääkäripulasta, terveyskeskusten jonoista sekä yhä korkeimmistä sote-kustannuksista tekee välillä kutaa pitää jalat aivan maassa. Velipoikani Sibrand, hollantilainen kirurgi, jolla on mökki Suomussalmen Kiantajärven rannalla, kertoi savusaunan kuistilla seuraavan tosiasian, joka pätee niin Alankomaissa kuin Suomessa:

• 70 % sairauksista menee ohi itsestään (levolla tai hoituu potilaan vakiolääkkeillä)
• 10 % vaatii akuuttilääkityksen
• 10 % vaatii järeämpiä toimenpiteitä (leikkaus ym)
• 10 % johtaa ajan mittaan kuolemaan eikä sillä voida mitään

Tämä ilmeinen perustotuus menee suunnilleen yhteen sen havainnon kanssa, jonka lähipiirini suomalaislääkäri teki Itä- ja Pohjois-Suomen terveyskeskuksissa (keikkalääkärinä): lähes 60 % potilaista tulee vastaanotolle aivan turhasta syystä ja lähinnä juttukaverin puutteessa: "Tohtori, minusta tuntuu että minussa on tulossa flunssaa...".

Hallitus sai muutama päivä sitten aikaan pitkään odotetun sovun sote-uudistuksesta. Uuden mallin mukaan Suomeen tuli 18 itsehallintoaluetta, mutta sosiaali- ja terveyspalvelut tullaan järjestämään vain viidellätoista eri sote-alueella. Huolta on herättänyt varsinkin tieto laajojen päivystävien sairaaloiden karsimisesta. Ylen saamien tietojen mukaan Suomeen jäisi vain 12 päivystävää sairaalaa.  Jokaisella itsehallintoalueella tulee kuitenkin olemaan suppeamman päivystyksen yksiköitä.

Suomeen on viimein syntynyt sote-uudistus. Terveydenhoitopalveluiden uudistusta on perusteltu mm valinnanvapaudella ja kilpailuttamisella. Esityksen mukaan uudistus tulisi lisäämään merkittävästi yksityisen kansalaisen vapautta valita itselleen hoito joko julkiselta tai yksityiseltä puolelta.

Kukaan ei tällä hetkellä kuitenkaan tiedä, mitä julkisen sektorin terveydenhuolto todellisuudessa maksaa. Hintalappua selvitetäänkin parhaillaan Suomen itsenäisyyden juhlarahaston eli Sitran sekä sosiaali- ja terveysministeriön yhteistutkimuksessa. Halpaa se tuskin on.

Tuoreimpien kyselytutkimusten mukaan kansalaiset ovat huolissaan uudistuksesta. Kansan selvä enemmistö vastustaa ministeriön tuoretta esitystä, vaikka kenelläkään tuskin on selvää kokonaiskuvaa uudistuksen luonteesta. Tähän mennessä tarjotut tiedot ovat olleet hyvin niukkia.

Ei pitäisi silti tuomita suoralta kädeltä, sillä sote-uudistus voi olla myös mahdollisuus. Suomihan on jo pitkään ollut OECD-maiden epätasa-arvoisin maa terveydenhuollon hoidon laadussa eri tuloluokkien välillä. Tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa, kuinka sote-uudistus tulee vaikuttamaan palveluiden tasoon käytännössä. Kenties se voi jopa kaventaa tätä kuilua, mutta millä hinnalla?

Käsittääkseni uudistus jättää sote-alueelle, joka vastaa palvelujen järjestämisestä, erittäin paljon liikkumavaraa ja mahdollisuuksia miettiä, kuinka palvelutuotanto tullaan toteuttamaan. Mikäli itsehallintoalue ei kykene tuottamaan sote-palveluita yksin, voi se tarvittaessa tuottaa palvelut yhdessä toisen alueen kanssa. Tämä kuulostaa vaaralliselta, sillä pahimmassa tapauksessa palvelut voivat näin ikään olla satojen kilometrien päässä asiakkaasta. Sellaista me emme voi hyväksyä.

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan mukaan uudistuksen pitäisi säästää reilut kolme miljardia euroa vuodessa. Säästöjä syntyy ennen kaikkea hallinnon sekä hankintojen keskittämisen myötä. Itse olen toiveikkaan epäileväinen. Tottakai iloitsen, jos suomalaiset saavat parempaa palvelua osakseen, mutta tuskin tässä plussan puolelle päästään.

Jos kansalaiset saavat itse päättää palveluntarjoajansa, olisi se tervetullut uudistus suomalaiseen terveydenhuoltoon. Lääkäreiden ammattikunta Suomessa on niin säännöstelty ja suojeltu, että todellista kilpailua palveluista ei ole koskaan syntynyt. Palveluidentarjoajat voivat nimetä itse hintansa. Tämän hetkinen terveydenhuoltojärjestelmämme, jossa palvelut tuotetaan julkisen ja yksityisen sektorin epäpyhän liiton kautta, on oletettavasti kaikista kallein mahdollinen terveydenhuoltomuoto. Sote-uudistus voisi olla ensimmäinen askel oikeaan suuntaan.

Hallitus on selvästi ottanut mallia Saksasta, jossa terveydenhuolto perustuu liittovaltion, osavaltioiden ja itsenäisten palveluntarjoajien yhteistyöhön. Liittovaltio toimii ylimpänä lainsäätäjänä, määrittää sairausvakuutuksen perusperiaatteet ja potilaan oikeudet sekä valvoo niiden toteutumista. Saksan terveydenhuoltojärjestelmä rahoitetaan pääasiallisesti sairauskassamaksuin, joista noin puolet maksaa työnantaja ja noin puolet työntekijä. 

Sote-uudistuksen myötä syntyvät itsehallintoalueet saavat vaaleihin perustuvan päätösvallan. Ensimmäiset vaalit pidetään vuonan 2018. Tämän lisäksi ilmassa on ollut ajatuksia myös mahdollisesta verotusoikeudesta. Rahoitusmallista ei kuitenkaan ole vielä täyttä selvyyttä, mutta oletetavasti lisää tietoa saadaan viimeistään ensi vuoden huhtikuussa, jolloin sote-lain on tarkoitus olla valmiina ensimmäiselle lausuntokierrokselle. 

Hallituksen pitämässä tiedotustilaisuudessa esitettiin, että itsehallintoalueille siirtyisi myös muita valtion ja kuntien tehtäviä, kuten esimerkiksi pelastustoimet sekä ELY-keskusten elinkeinojen kehittämistehtävät. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen mukaan tällä hetkellä ministeriössä pohditaan, mitä muita itsehallintoalueille voitaisiin siirtää. Hallituksen tavoitteena on, että sote- ja itsehallintouudistus astuisi voimaan viimeistään vuoden 2019 alussa. 

Tie tulee olemaan kivinen, sillä uudessa sote-mallissa on sudenkuoppia, jotka liittyvät läheisesti palveluihin, sidosryhmiin sekä poliittisiin kytköksiin. Jokainen varmasti tietää, että terveydenhuollossa liikkuu suuret rahat, jotka vetävät alan toimijoita puoleensa kuin kärpäspaperi, eivätkä heistä kaikki ole hyvällä asialla. 

Jotta järjestelmästä saisi toimivan, tulisi ministerien pohtia myös erillisen komission perustamista, jonka tehtävänä olisi valvoa veronmaksajien ja kansalaisten etua itsehallintoalueiden hallituksen sisällä sekä estää järjestelmän mahdollinen väärinkäyttö. Tämä maa ei kaipaa enää yhtään uutta Mehiläisen ja Terveystalon kaltaista veroparasiittia.

Hallitus on hehkuttanut viikonloppununa syntynyttä "sote-sopua". Nyt kun sopua on hiukan hallituksen toimesta avattu, näyttää siltä, ettei kukaan tiedä, mistä on sovittu? Sopimuksen mukaan itsehallintoalueita tulee 18 ja sote-alueita 15. Sitä, miten tämä asia hallinnoidaan, on täysin auki. Päivystäviä täydenpalvelun sairaaloita tulee 12. Sen seurauksena keskussairaalat käyvät nyt taistoa siitä, mitkä nämä sairaalat ovat, ja mistä sairaaloista tulee suppeamman palvelun päivystäviä sairaaloita.

Ratkaisun koko rahoitus on vielä täysin auki?  Mitä on sovittu potilaan valinnanmahdollisuudesta palvelunsa tuottajan suhteen ja mitä se oikeasti tarkoittaa? Siitä ei kukaan tunnu tietävän mitään? Miten sosiaalipalvelut kytketään tähän tähän ratkaisuun? Siitäkään kukaan ei tunnu tietävän yhtään mitään? Paljon on kysymyksiä vielä auki?

http://yle.fi/uutiset/sote-uudistus_vaatii_myos_valtavan_veroremontin_ka...

http://yle.fi/uutiset/lannen_media_hallitus_haluaa_estaa_suuryritysten_y...

http://yle.fi/uutiset/so_unohtui_sotesta__sosiaalityontekija_puolustaa_r...

Terveydenhuoltolain myötä kansalaisten valinnanvapaus on lisääntynyt niin hoitopaikan kuin hoitohenkilöstönkin suhteen. Potilas tai asiakas voi vapaammin valita sen terveydenhuollon toimintayksikön, jossa häntä hoidetaan.

Terveydenhuoltolain tavoitteena ovat asiakaskeskeiset ja saumattomat palvelut. Laki vahvistaa perusterveydenhuoltoa, hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä edistää terveyspalvelujen saatavuutta ja tehokasta tuottamista. Lailla varmistetaan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tiivis yhteistyö ja asiakaskeskeisyys.

Potilaan valinnanvapaudella tarkoitetaan yksilön oikeutta valita hoitopaikkansa ja hoitava terveydenhuollon ammattilainen. Potilaan valinnat ohjaavat myös julkisen terveydenhuollon järjestämistä ja kehittämistä.

Terveydenhuoltolain mukainen potilaan valinnanvapaus koskee tänä päivänä vain julkista terveydenhuoltoa. Jos kunnassa on käytössä palveluseteli, voi sen avulla valita muunkin kuin julkisen palveluntuottajan.

Potilas voi valita asuinkuntansa terveysasemien välillä ja erityisvastuualueiden kunnallisten hoitopaikkojen välillä. Erikoissairaanhoidon yksikkö valitaan yhdessä lähettävän lääkärin kanssa. Potilaalla on oikeus valita hoitopaikkansa koko Suomessa.

Sote-uudistuksessa on keskitytty kiistelemään seinistä – miten ne sijoitetaan ja kuka ne omistaa. Kiistojen sijaan tulisi vihdoinkin valita ratkaisuja, joilla mahdollistetaan terveydenhuollon asiakkaille parhaat palvelut minimoiduin kustannuksin. Näiden palvelujen suunnittelussa niiden käyttäjien on oltava mukana ja esteettömyys tulee olla kaikkien terveysprosessien lähtökohta.

Terve sekä kunnallinen että yksityinen kilpailu tervydenhuollossakin pitää laadun korkealla ja kustannukset kurissa.

Ns. yhden luukun alueellisen tietojärjestelmän on todettu Pohjois-Karjalassa toimivan eri yksiköiden kuten perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä erityisen tiedonsiirto- ja kustannustehokkaasti potilaan ehdoilla. Hyötyjiä ovat esimerkiksi yhteiset alueelliset tiedot sekä potilaan omahoitomahdollisuus ja pääsy omiin tietoihin eli oma hoidon hallinta.

Järjestelmässä yhteiset tiedot mahdollistavat tasa-arvoisuuden seurannan, sen, onko potilaan hoitotaho vaihtunut liian usein, jne. Toimintamalli on auttanut karsimaan päällekkäisiä toimintoja ja tätä kautta luonut merkittäviä kokonaissäästöjä. - Teknistaloudellisesti hyvin toimiva alueellinen tietojärjestelmä on lähtökohtaisesti kehittyvien sote- alueiden perusedellytys.

Kokoomus sai yksityistämisen, keskusta lujitettua valtansa maakunnissa ja perussuomalaiset saivat olla mukana apumiehenä toteuttamassa edellä mainittujen valtapoliittisia tavoitteita. Jos sote-uudistus viedään läpi jotakuinkin nyt esillä olleella tavalla, se on laajin hallinnollinen uudistus Suomessa sitten 1865, kun kunta ja seurakunta erotettiin toisistaan.

Timo Soinille ja perussuomalaisille ratkaisussa tärkeintä näytti olleen mahdollisuus jatkaa hallituksessa. Mitään itsenäistä puumerkkiä lopputuloksessa ei näy vaikka sosiaali- ja terveysministerin salkku on puolueella. Suurin voittaja on kokoomus tai oikeastaan yksityiset terveyspalveluiden tuottajat. Kokoomuksen vuosikaudet ajama valinnanvapaus, jossa asiakkaat voivat valita itse että käyttävätkö julkista vai yksityistä terveyspalvelua, vihdoin toteutuu. Julkisen puolen laajaa yhtiöittämistä ei ole tehty edes Ruotsissa, jossa valinnanvapaus. Eli Suomessa ollaan nyt hyppäämässä lähimpään verrokkimaahan nähden tuntemattoon todellisuuteen.

Toteutuessaan vallinnanvapaus muuttaa historiallisella tavalla yksityisten palveluntarjoajien ja julkisen sektorin roolijakoa. Käytännössä tämä tarkoittanee julkisen terveydenhuollon hidasta alasajoa maastamme. Julkiset palvelut joudutaan yhtiöittämään, jotta ne voisivat edes teoriassa koittaa pärjätä kilpailussa Attendon, Mehiläisen ja Terveystalon kaltaisten yksityisten verosuunnittelua harjoittavien terveysjättiläisten kanssa. Tieto, että Suomessa on terveysalalla rahaa jaossa, voi tuoda myös uusia kansainvälisiä toimijoita apajille.

Mitä mahdollisuuksia julkisella sektorilla on pärjätä kisassa kotimaisten ja kansainvälisten terveysjättiläisten kanssa? Tuskin mitään.  Pidemmällä aikavälillä ei ole vaikea nähdä, että jos tälle tielle lähdetään, tunnelin päässä näkyy julkisen terveydenhuollon kuihtuminen ja lopulta katoaminen Suomesta. Tämän jälkeen monopoliasemaan päässeet yksityiset jättiläiset voivat hinnoitella palvelunsa miten tahtovat. Näin oltaisiin tilanteessa, jossa lääkäriin pääsy olisi Suomessa varallisuudesta kiinni. Onko tämä se, mitä Suomessa haluamme?

Kun manner-Suomessa on tulevaisuudessa 12 "täyden palvelun" sairaalaa, sellaisilla paikkakunnilla kuin Hämeenlinna, Kajaani, Kemi, Kokkola, Kotka, Mikkeli, Savonlinna ja Vaasa sitä ei ilmeisesti ole. Kaikki niistä sellaisen toki haluasivat, mutta vain Vaasa on nostanut asiasta älämölön.

Kyse ei kuitenkaan ole etuoikeuksien vaatimisesta kunnon pohjalaasille vaan Pohjanmaan ruotsinkielisille. He - kuten Suomen ruotsinkieliset yleisemminkin - ovat tottuneet etuoikeuksiin eivätkä haluaisi luopua niistä nytkään.

Suomessa, jossa ruotsinkielisten etuoikeudet suomenkielisiin nähden on turvattu oikein perustuslailla, on tietysti vaikea seurata, kun maa kansainvälistyy. Tulee yhä enemmän niitä, jotka eivät puhu äidinkielenään suomea tai ruotsia, jolloin ruotsinkielisen vähemmistön suhteeton etulyöntiasema näihin muihin vähemmistökieliin verrattuna korostuu ja paljastaa outoutensa.

Jokainen ymmärtää, että jos perustuslait kirjoitettaisiin nyt, viiden prosentin kielivähemmistö saisi saman aseman kuin suomenkielisillä on nyt Suomen Ahvenanmaalla - eli eipä kummoista. Se, että Suomi kuului Ruotsiin aikana, jolloin täkäläinen kulttuuri paljolti syntyi, selittää tietysti paljon. Suomen sivistys oli pitkään pääosin ruotsinkielistä, mutta ei enää kymmeniin vuosiin, vaikka ruotsinkieliset tuntuvat muuta ajattelevan.

Ruotsinkielisellä viidellä prosentilla on omat yliopistonsa, korkeakoulunsa, teatterinsa, TV- ja radiokanavansa, pakkoruotsinsa jopa supisuomalaisilla alueilla, mutta kaikki tämäkään ei tunnu enää riittävän. Nyt heidän pitäisi päästä laajentamaan etuoikeutensa myös sote-ratkaisua koskemaan ja saada "täyden palvelun" sairaala Vaasaan, vaikka sellainen tulee ihan lähelle Seinäjoelle.

Otsaa ruotsinkielisellä vähemmistöllämme on aina ollut. Samalla kun se vaatii kahteen vierekkäiseen pohjalaiskaupunkiin laajaa sote-päivystystä molempiin, sitä ei lainkaan kiinnosta se, että Keski-Pohjanmaa, Kymenlaakso, Kainuu, Etelä-Savo ja jopa Kanta-Häme näyttävät jäävän kokonaan vaille omaa laajan päivystyksen sairaalaa.

Oikeuksistaan ihmisten - erityisesti vähemmistöläisten - täytyykin pitää aina kiinni. Vuosisatoja sitten syntyneistä mutta nykyisin jo vanhentuneista etuoikeuksista kiinni pitäminen onkin sitten jo aivan toinen juttu.

Tällä viikolla mediassa on ollut kohinaa hallituksen sote-uudistuksen vaatiman sote-pisteytyksen, eli kapitaatiomaksun, laskemisesta. Kapitaatiomaksun laskeminen tarkoittaa, että jokaiselle kansalaiselle lasketaan rahasumma, joka maksetaan veronmaksajien kukkarosta sote-keskukselle, jonka hän valitsee perusterveydenhuollon hoitopaikakseen.

Kapitaatiomaksu on erisuuruinen eri ihmisille, mikä on täysin välttämätöntä hallituksen sote-uudistukselle. Sellainen uudistus, jossa terveen nuoren ihmisen hoitamisesta saisi saman verran rahaa kuin sairaan vanhuksen hoitamisesta, räjäyttäisi kustannukset taivaisiin. Kapitaatiomaksun laskemisessa voidaan käyttää esimerkiksi henkilön ikää, tuloluokkaa ja sairaushistoriaa.

Viranomaisilla on jo nyt tiedossa suurin osa tai kaikki sote-pisteytykseen käytettävät tiedot. Tietojen käyttö uuteen käyttötarkoitukseen luo kuitenkin suuria ongelmia.

1. Arkaluontoisen tiedon käyttöön on oltava lailliset perusteet

2. Myös jo olemassaolevan tiedon käyttö uuteen tarkoitukseen vaatii lailliset perusteet

3. Tiedon yhdistely eri rekistereistä luo uuden suuren tietoturvariskin

4. Kansalaisten pisteytysjärjestelmien käytön laajentaminen on dystopia

Näiden ongelmien suuruus riippuu kapitaatiomaksun laskemisen yksityiskohdista, esimerkiksi siitä, mitä tietoja laskemisessa käytetään ja kuinka tiedon käyttöä säädellään. THL:n tutkimuspäällikkö Timo Seppälä sekä sosiaali- ja terveysministeri Annikka Saarikko antavat mediassa kuitenkin ymmärtää, että kapitaatiomaksun laskemismallit ovat vielä täysin kesken. Arkaluontoisen tiedon, kuten sairaustietojen, käytön laajentaminen vaatii ehdottomasti lainsäädännön, johon tietojen käyttö perustuu. Perustuslakiasiantuntijoille on epäselvää, mihin lakeihin kapitaatiomaksun määräytyminen hallituksen esityksissä perustuu.

Tämän takia kuulostaakin hyvin epätodennäköiseltä, että mallin ongelmia on asianmukaisesti käsitelty ja jopa kapitaatiomaksun laskemisen laillisuus on epäselvää. Tähän myös tietosuojavaltuutettu puuttui tällä viikolla. Yrityksiltä vaaditaan muun muassa Euroopan Unionin uudella tietosuoja-asetuksella (GDPR) laillinen pohja kaikkien henkilötietojen käsittelyyn ja tämän saman on pädettävä myös julkiseen sektoriin.

Tehokas julkinen hallinto vaatii välttämättä ihmisten henkilötietojen käsittelyä, mutta demokratiassa näiden tietojen käsittelyn periaatteiden on oltava avoimia ja sen pitää perustua lakiin. Juuri tällä hetkellä näyttää, että hallitus on oikaisemassa näistä vaatimuksista. Demokratiassa julkinen sektori ei voi ilman lainsäädäntöä kerätä arkaluontoista tietoa kansalaisistaan ja käyttää sitä haluamallaan tavalla.